Sain tänään aikaiseksi sen, että rohkenin kysymään itselleni vanhojen tanssiparia. Tiesin, ettei hän tanssinut, joten minäpä kysäisin. Sain vastaukseksi epämääräistä puhetta: "En tiedä, voinko vielä miettiä?"
Niinpä annoin miettimisaikaa. Kysyn ehkä huomenna tai ensi viikolla uudestaan.
Kurssilla tanssin sitten parittoman tytön kanssa ja tanssit olivat haastavia. Kiva ne sitten opettaa sille tulevalle parille, jos nyt sellaista edes saan.. 

Tanssikurssin aikana sain viestin. Viestissä pyydettiin soittamaan nuorisopsykiatrian polille huomenna. Olin melko hämmästynyt. En odottanut minkäänlaista viestiä vielä ainakaan kuukauteen. Täytyypä soittaa puhelu jossain rauhallisessa paikassa. Mietin soittavani häkkikellarissa, siellä ei kukaan käy kovinkaan usein.
Niin, siis vanhempani ei tiedä masennuksestani mitään. Enkä haluakaan heidän tietävän. En halua syyttää ketään masennuksestani, mutta silti sanon, että äitini on osasyyllinen siihen. Ja onhan niitä muitakin ns. syyllisiä. Sanotaan vaikka niin, että masennukseni johtuu useiden tapahtumien ja tekojen sarjasta.

En ole moneen viikkoon nukkunut kunnollisia yöunia. Uneni on ollut katkonaista ja nukahtamisvaikeudet piinaavat joka yö. Välillä on onneksi ollut hyvien unien jaksoja, mutta ne ovat jääneet valitettavan lyhyiksi jaksoiksi. Nyt olen väsynyt, mutta uni ei vain tule. Olen kuitenkin jo tottunut siihen, että uni on minulle haastava tehtävä, tätä kun on jatkunut yli 3 vuotta.
Ihme, että koulumenestykseni on vielä hyvää.